Seuraa meitä
Facebookissa

Ringu Tulku Rinpoche: Tara mietiskelyjumaluus - opetuksia myöntätunnosta

Alkurukoukset

Turvautuminen:

San-dze tshö dang tsho tsi tso nam la
dzang-tshub bardu da ni tsab-su-tsi
da gi dzin sok dzi pe sö-nam tsi
dro la pen dzir san dze dru par sho.

Turvaudun Buddhaan, Dharmaan (Buddhan oppi) ja Sanghaan (korkeat bodhisattvat) kunnes saavutan valaistumisen. Täydellistämällä kuusi hyvettä (anteliaisuus, moraali, kärsivällisyys, ahkeruus, mietiskely ja viisaus) toivon saavuttavani buddhuuden kaikkien olentojen hyväksi.

Neljä rajatonta kontemplaatiota (epäitsekäs motivaatio):

Sem-tshen tam-tshe de-va dang de-ve dzju dang den-par dzjur-tsig
dugnal dang dugnal tsi tsju dang dral-var dzjur-tsig.
Dugnal me-pei de-va dam-pa dan min dral-var dzjur-tsig
nje ring tsha dan dang dral-vei tan-njom tshen-po la ne par dzjur-tsig.

Olkoot kaikki olennot onnellisia ja olkoon heillä onnen syyt
Olkoot he vapaita kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä
Älkööt he koskaan olko erossa todellisesta onnesta, jossa kärsimystä ei ole
Ja toimikoot he aina viisaasti ja oikeudenmukaisesti ilman halua omistaa läheisensä ja ilman vihaa muita kohtaan.

Aiheena on tänään Tara. Tara on bodhisattva, eräs suurimmista. Bodhisattva on hyvin tärkeä käsite mahayana-buddhalaisuudessa. Bodhi tarkoittaa valaistunutta ja sattva tarkoittaa rohkeaa. Hän on joku, joka lupaa saattaa kaikki olennot korkeimpaan mahdolliseen saavutukseen, vapautumiseen.

Monet teistä osaavat rukoukset, jotka äsken lausuimme tiibetiksi. Ensin on turvautumisrukous ja bodhicitta ja toinen on neljän rajattomuuden rukous. Turvautuminen ja bodhicitta ovat tärkeä osa harjoitusta. Bodhicitta tarkoittaa bodhisattvan inspiraatiota.

Yleisesti buddhalaisuutta on kolmenlaista: theravada, mahayana ja vajrayana. Theravadabuddhalaisia on Sri Lankassa, Thaimaassa ja Burmassa. Munkit pitävät keltaisia kaapuja ja opetuksien päälähteenä ovat sutrat, mm. neljä jaloa totuutta ja kahdeksanosainen polku. Ne ovat yleisopetuksia, jotka kaikki hyväksyvät. Ne ovat buddhalaisia perusopetuksia.

Mahayana-buddhalaisia on pääasiassa Japanissa, Kiinassa, Koreassa ja Vietnamissa. Hinayanan (theravadan) ja mahayanan pääero liittyy bodhisattvoihin. Kaikkien perinteiden mukaan ennen kuin Buddha valaistui, hän oli bodhisattva, tarinat kertovat, miten bodhisattva teki sitä ja bodhisattva teki tätä. Tarinat eivät kuitenkaan selitä, mikä bodhisattva oikeastaan on. Buddhan yleisissä opetuksissa ei selitetä, voiko kenestä tahansa tulla bodhisattva ja jos voi, mitä pitäisi tehdä tullakseen sellaiseksi. Mitkä ovat bodhisattvan sitoumukset ja miten hän harjoittelee? Se kerrotaan mahayanassa. Mahayana-buddhalaisuus on selitys bodhisattvan tiestä. Siksi sitä kutsutaan toisinaan bodhisattvayanaksi. Yana tarkoittaa kulkuneuvoa. Bodhisattva on henkilö, jonka elämä perustuu myötätuntoon.

Tämä ei tarkoita sitä, että hinayana/theravada –buddhalaisuus ei sisältäisi myötätuntoa. Kyllä se sisältää. Äsken tekemäämme rukousta, neljä rajatonta ajatusta, kutsutaan toisinaan Neljäksi brahmaviharaksi. Se kuuluu yleisopetuksiin. Theravadabuddhalaiset harjoittavat sitä, samoin kuin mahayana- ja vajrayanabuddhalaiset. Nuo neljä ovat rajaton lähimmäisenrakkaus, rajaton myötätunto, rajaton ilo ja rajaton puolueettomuus. Kaikki harjoittavat näitä. Myötätunto ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat kaikkeen buddhalaisuuteen, mutta mahayanassa sitä korostetaan sitoumuksena. Se on päättäväisyyttä tehdä kaikki, buddhalainen harjoitus, opiskelu ym. kaikkien olentojen takia, ei vain omaksi hyväksi. Se on bodhisattvan ajatus, bodhicitta, erityislaatuinen myötätunto: rajaton myötätunto, jolla on neljä aspektia.

Ensinnäkin se on kaikkia olentoja varten. Tahdon olla vapaa kärsimyksestä ja tiedän, ettei kukaan olento, inhimilliset ja muut olennot, eläimetkään, eivät tahdo kärsiä. Siksi toivon, ettei ketään unohdeta, vaan että kaikkien kärsimys loppuisi. En jätä ketään sen toiveen ulkopuolelle, vaan toivon, että kaikki olennot läpi avaruuden, missä tahansa on joku, joka voi tuntea ja kokea, joka ei tahdo kärsiä, että he kaikki tasapuolisesti olisivat kärsimyksestä vapaita.

Toiseksi toivon, että he vapautuisivat sekä voimakkaasta että lievemmästä tuskasta. Kaikenlaisista ongelmista, ahneudesta ym.

Kolmanneksi toivon, että olennot itseni mukaan lukien, missä heitä onkaan, kaikkialla missä on elämää (ja taivaalla ei ole rajoja, maailmankaikkeuksia on loputtomiin), sen lisäksi että he olisivat vapaita kärsimyksestä, he myös löytäisivät korkeimman ja parhaimman onnen ja hyvinvoinnin. Toivon heille iloa ja mitä suurinta tyytyväisyyttä. Ei niin, että tahtoisin itse olla kokonaan vapaa ja muiden olevan vähän vapaita. Toivon kaikille samaa kuin itselleni.

Neljänneksi toivon, että kaikkien onni kestäisi ikuisesti. En siis toivo pelkkää väliaikaista onnea päiväksi tai pariksi, en toivo kahden viikon lomaa.

Näitä kutsutaan neljäksi rajattomuudeksi, koska sen hyväntahtoisempaa toivetta ei voi esittää. Jos toivoo tätä, eikä pelkästään toivo, vaan pitää päämääränään ja tärkeimpänä unelmanaan, eikä jätä sitä vain unelmaksi, vaan omistautuu siihen, se johtaa tuohon päämäärään. Ei ole väliä, vaikka se kestäisi miten kauan, elämä toisensa jälkeen ponnistelee tuon päämäärän saavuttamiseksi. Se on sitoumus ja elämän lopullinen tarkoitus. Sen eteen tehdään työtä. Jos joku toimii niin aidosti, häntä kutsutaan bodhisattvaksi.

Tara oli tuollainen suuri bodhisattva. Kerrotaan, että monia maailmankausia sitten… Buddhalaisuuden mukaan maailmankaikkeudet kehittyvät ja olennot niissä kehittyvät. Olennot elävät siellä kauan aikaa, kunnes maailma muuttuu elinkelvottomaksi. Sitten se tuhoutuu ja häviää. Se ei ole kaiken loppu, koska olennot muuttavat toiseen maailmankaikkeuteen. Miljoonia maailmoja syttyy ja sammuu, se on jatkuva prosessi.

Siis monia maailmankausia sitten oli prinsessa nimeltä Tara, joka teki suuren lupauksen. Hän oli hyvin myötätuntoinen, huolehti kaikista olennoista, ja hän lupasi auttaa tuhatta olentoa päivittäin, ja ennen kuin kaikki olennot valaistuisivat, vapautuisivat ja saavuttaisivat korkeimman rauhan ja onnen, hän ei itse tulisi buddhaksi. Lisäksi hän lupasi aina suojella olentoja ja ilmestyä naisen hahmossa. Siitä lähtien hän on ilmestynyt monissa eri muodoissa, joskus tuhansissakin hahmossa yhtä aikaa, auttaen olentoja.

Häntä sanotaan buddhien äidiksi, koska hän on työskennellyt niin kauan, ja auttanut kaikkia buddhia saavuttamaan valaistumisen. Hän on sen tähden korkein bodhisattva-ihanne. Buddhalaiset, erityisesti mahayanan harjoittajat rukoilevat häntä, pitävät häntä ihanteenaan ja pyytävät hänen siunaustaan ja neuvojaan. He pyrkivät myös itse tekemään harjoitusta niin, että heistä tulisi Tara. Tämä on buddhalaisittain tärkeää. Asialla on monta tasoa, on historiallinen Tara, joka on mytologinen hahmo, se ei ole kirjoitettua historiaa, koska se tapahtui niin kauan aikaa sitten.

Mytologinen Tara kertoo siitä, mitä Tara edustaa ja mitä hän inspiroi: myötätuntoa. Kun ajattelemme Tarasta kertovaa tarinaa, ymmärrämme sen. Emme voi ajatella Taraa ilman suunnatonta päättäväisyyttä, rajatonta myötätuntoa ja puolueetonta pyrkimystä auttaa kaikkia. Hän on esimerkki, jonka kaltaiseksi yritämme tulla, koska ei ole hyväntahtoisempaa tapaa olla kuin tämä.

Tämä bodhisattvojen rajattoman myötätuntoinen asenne on osa kaikkien valaistuneiden olentojen asennetta. Sitä voisi kutsua arkkityypiksi. Myötätunto, äidillisyys on yksi tapa nähdä asia. Toinen tärkeä asia on oivaltaa Tara itsessämme. Kun sanotaan "Tara", se ei välttämättä merkitse jotakuta tuolla ulkona. Se on se myötätunto ja viisaus, joka on luonnostaan meissä kaikissa.

On monia Tara-harjoituksia. Harjoituksessa inspiroidutaan mytologisesta Tarasta ja yritetään kehittää Taraa itsessämme, oivaltaa todellinen luontomme, inhimillinen olemuksemme, joka on viisautta ja myötätuntoa. Sanomme tekevämme Tara-harjoituksia. Miten niitä tehdään? Se tarkoittaa, että meistä itsestämme tulee, kehitämme ja oivallamme saman viisauden ja myötätunnon, minkä Tara oivalsi. En muutu joksikin toiseksi, joka on Tara, vaan oivallan oman todellisen myötätuntoni ja viisauteni. Se on sisäinen Tarani. Siksi, kun puhumme Tarasta, on ulkoinen, sisäinen ja (joskus sanomme) salainen aspekti. Taran oivaltaminen ei tarkoita hänen näkemistään vaan oman valaistuneen buddhaluontomme, perushyvyyden ja myötätunnon oivaltamista.

Tämä on hyvin tärkeää. Jokaisella on buddhaluonto, se merkitsee, että meissä ei itse asiassa ole mitään vikaa. Meissä ei ole mitään vikaa, ei mitään perisyntiä, olemme aivan hyviä. Emme kuitenkaan näe itseämme oikein ja täydellisesti, ja siksi puhumme oivaltamisesta ja viisaudesta. Kyse ei ole itsemme muuttamisesta, ei minkään muuttamisesta, vaan että tiedämme tarkkaan, mitä todella olemme, ymmärrämme itseämme sellaisina kuin olemme; se on viisautta, valaistuminen. Buddhalaisittain valaistuminen ei ole minkään uuden hankkimista, minkään sellaisen, mitä meillä ei olisi ollut aiemmin, se on itsensä löytämistä, sen oppimista, mistä ei aiemmin tiennyt. Se on buddhalaisten pääperuste, miksi valaistumisen täytyy olla mahdollista. Ei ole kyse jonkin sellaisen hankkimisesta, mitä meillä ei ole. On vain opittava näkemään asiat niin kuin ne ovat. Kun niitä ei näe niin, se on sekaannusta, tietämättömyyttä. Näemmekö asiat kuten ne ovat? – Emme, sillä emme tiedä tarkalleen keitä olemme, mikä mieli on, emme tiedä tunteistamme, mielestämme tai tajunnasta. Meille ei ole selvää, mitä ne tarkasti ottaen ovat.

Kun näkee asiat selvästi, epäilyksiä ei ole, ei tarvitse olla riippuvainen muiden mielipiteistä. Kun joku sanoo: "Tämä on hieno," vastaat: "Ai, onko?" Jos joku sanoo: "Sinusta ei ole mihinkään," ajattelet: "Eikö minusta ole mihinkään. Huono juttu." Olemme kovin riippuvaisia muista ja siksi haluamme niin kovasti muiden hyväksyntää. Tarvitsemme hyväksyntää ja kehuja. Miksi? – Koska emme itse todella tiedä. Emme ymmärrä itseämme. Jos ymmärtäisimme, kehuminen ei vaikuttaisi, koska muutenkin tiedämme, ettei meissä ole vikaa. Huonoksi nimittäminenkään ei vaikuttaisi, sillä ei olisi väliä, koska tiedämme itse paremmin.

Kun näemme itsemme tarkkaan ja täydellisesti, sitä kutsutaan valaistumiseksi. Eilen joku kysyi: "Mistä tiedämme, että se ratkaisee ongelmat?" Ei se ratkaisekaan. Valaistuminen ei tarkoita sitä, että ongelmat ratkeavat. Jos näen itseni tarkasti, ei se ongelmia ratkaise, se ei muuta niitä, mutta se muuttaa tapani suhtautua asioihin. Jos joku haukkuu minua kehnoksi, saatan nähdä itseni siten, mutta jos näen itseni hyvin tarkkaan, minun ei tarvitse ajatella itsestäni siten tai tulla onnettomaksi, koska tiedän, mitä olen.

Se ei estä ihmisiä sanomasta minulle hyviä tai pahoja asioita, mutta tapa, jolla siihen reagoin, muuttuu. Kun en itse nähnyt selvästi, pelkäsin, en tiennyt mitä tapahtuu, olin pimeässä. Nyt olen asioista selvillä ja osaan reagoida viisaasti. Kyse ei ole maailman muuttamisesta vaan henkilökohtaisesta muutoksesta.

Tämä on Taran myötätuntoinen tie. Myötätunto ja viisaus kulkevat tietenkin käsi kädessä. Kun viisaus vahvistuu, näkee itsensä selkeämmin ja sitä vähemmän itsestä tarvitsee olla huolissaan. Pelko ja asioihin takertuminen vähenevät, samoin halu ja viha. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta; toinen puoli on halu: tämä on oikein hyvä, toinen viha: tämä on paha. Halua ei ole helppo käsitellä ja joskus sitä on vaikea ymmärtää. Toisinaan se ymmärretään väärin.

Kun sanomme, että halu ja viha ovat jotain kielteistä, ihmiset ymmärtävät väärin, että heidän tulisi olla täysin neutraaleja, ilman herkkyyttä ja tunteita. Näinhän ei ole, olemme juuri puhuneet myötätunnosta, joka on keskeinen asia. Jos pitäisi olla ilman tunteita, ei voisi olla myötätuntoinen, koska se on tunne. Halulla ja myötätunnolla on paljon eroa.

Pääero halun ja myötätunnon välillä on se, mihin ne keskittyvät. Myötätunto keskittyy muihin, halu keskittyy itsekkäästi itseemme. Minä pidän siitä, minä tahdon sen. Kun rakastamme toista ja tahdomme hänen parastaan, se on oikeaa, ehdotonta rakkautta. Ehdoton rakkaus on myötätuntoa ja ehdollinen rakkaus halua. Esimerkki ehdollisesta rakkaudesta on, että rakastan toista, jos hän rakastaa minua. Ellei hän rakasta, vihaan häntä. Minä olen tärkein ja ellei hän tee juuri kuten tahdon, en pidä hänestä. Rakkaus, joka voi muuttua vihaksi silmänräpäyksessä, on halua. Jos rakkauteni on muiden hyödyksi, niin toisten hyvinvointi on minulle tärkeintä, ja se ei ole ehdollista, vaan todellista rakkautta. Tekipä toinen juuri kuten tahdon tai ei, sillä ei ole merkitystä, sillä myötätunto ei aseta ehtoja. Myötätunto on hyvän toivomista toisille. Mitä enemmän viisautta minulla on, mitä enemmän ymmärrän itseäni, sitä epäitsekkäämpi ja vähemmän itsekeskeinen minusta tulee. Itsekkyys ei ole hyväksi kenellekään.

Myötätunto kasvaa viisauden myötä. Viisaudella löytyy oma polku ja viisaus auttaa myös ratkaisemaan ongelmat. Siksi on vähemmän riippuvainen muista, ei tarvitse heidän tukeaan, vaan on itsenäinen. Löytää oman tarkoituksensa. Viisauden kasvaessa vapautuu, pelot haihtuvat, epävarmuus katoaa. Ei ole mitään, mitä tarvitsisin, en juokse asioiden perässä, koska tiedän. Sitten jäljellä ei ole muuta kuin työ muiden hyödyksi. Joten mitä viisaammaksi tulee, sitä myötätuntoisemmaksi muuttuu. Niin kuin halu ja viha ovat kolikon kaksi puolta, myötätunto ja viisauskin ovat kolikon kaksi puolta. Vihan (poispäin juoksemisen) ja halun (perässä juoksemisen) pitäisi vähentyä, ja viisauden ja myötätunnon tulisi kasvaa.

On myös niin, että mitä enemmän minulla on myötätuntoa, sitä viisaampi olen. Myötätuntoisena en takerru kovasti mihinkään, olen avoimempi ja vähemmän itsekeskeinen. Muiden parhaan ajatteleminen merkitsee avautumista. Kirjoituksissa neuvotaankin: ellet tiedä, miten paljon viisautesi on kasvanut, katso myötätuntoasi. Jos myötätuntosi kasvaa, olet oikealla tiellä, jos se vähenee, vaikka luulisit olevasi viisas, et ole.

Kokemuksia voi olla monenlaisia, sillä mieli, tajunta on kummallinen. Se on eloisa ja leikkisä. Meillä on monia tunteita, ja sellainen mieli juuri on, luonnostaan selkeä ja elävä, tapahtumarikas. Meillä on kuusi aistia, näemme, kuulemme, mielessä on aina ajatuksia, eikä siinä ole mitään väärää. Ero on siinä, miten käytämme kokemuksiamme. Voimme käyttää niitä siten, että ne aiheuttavat meille paljon vahinkoa. Voimme käyttää niitä myös siten, että niistä syntyy nautintoa ilman, että joudumme hankaluuksiin. Siinä on samsaran ja vapautuksen välinen ero. Tieto siitä, miten toimia tajuntansa, tietoisuutensa, aistiensa ja kokemuksiensa kanssa.

Ellei tätä tiedä, yrittää lisätä itseensä jotain kokonaan uutta ja päästä eroon vanhasta itsestä. Niin ei tarvitse tehdä, eikä myöskään tarvitse pysäyttää ajatuksiaan ja tunteitaan. On opittava, miten sitä, mikä meissä luonnostaan on, käytetään siten, että se ei häiritse meitä. Siksi eilen sanoin, että ajatukset ovat ok, jopa meditaation aikana. Ei ole tarpeen päästä tilaan ilman ajatuksia. Muuten ei kuule mitään, ei näe mitään… Joskus niin käy, mutta ei välttämättä.

Pääasia on, miten asiaan suhtautuu, Tätä ei ole helppo oppia, koska kysymyksessä on käytännön tekeminen, se ei ole älyllistä, vaan on löydettävä herkkä tasapaino kokemuksen kautta. Sanotaan, että emme ymmärrä tätä neljästä syystä: se on liian lähellä, liian yksinkertainen, liian hyvä ja liian syvällinen. Se on liian yksinkertainen, koska se on vain se, millaisia olemme ja sen oppiminen on joskus liian yksinkertaista. Meidän mielestämme valaistuminen on jossain muualla. Se on liian lähellä, koska se on vain me itse, oma kokemuksemme tällä hetkellä.

Toisaalta se on kovin syvällistä, koska se on jotain, mitä on vaikea käsitellä. Näemme asiat tietyssä mittakaavassa, ja käsityksemme ovat luoneet voimakkaan kuvan siitä, miten itse olemme ja miten asiat ovat. Jos se on ainoa tapa katsoa asioita, tuosta käsitteellisestä kuvasta on hyvin vaikea päästä eroon. Emme voi katsella asiaa toiselta puolelta. Siksi siitä tulee liian syvällistä. Ja sitten se on liian hyvä. Emme tiedä mihin tyytyä. Joka kerran, kun yritämme tehdä jotain, siitä tulee kamppailua. Vaikka vain sanoisimme itsellemme: "Rentoudu," vastaamme siihen: "SELVÄ!" Osaamme toimia vain ponnistelemalla, emme ilman ponnistelua.

Näin kiinnostavan elokuvan haamusta. Haamu yritti pelastaa tyttöystävänsä ja otti hänestä kiinni, mutta hänen kätensä menivät tytön läpi, eikä hän saanut tätä siirtymään. Maanalaisessa haamu tapasi toisen kummituksen, joka pystyi nappaamaan sanomalehtiä ihmisten käsistä. Hän neuvoi kaveriaan, että koska haamuilla ei ole käsiä, heidän täytyy käyttää mieltään. Haamumme harjoitteli sitten käyttämään mieltään, ja se oli vaikeaa, sillä hän oli tottunut käyttämään käsiään. Hänellä oli kädet, mutta ne eivät toimineet.

Olemme niin tottuneita tekemään asioita ponnistellen, emme tiedä, miten saada asioita aikaan ponnistelematta, miten rentoutua ja antaa olla. Miten voimme yrittää rentoutua, kun rentoutuminen merkitsee, että lakkaa yrittämästä? Tämä on hienovaraista, ja oppimiseen voi kulua pitkän aikaa, ei välttämättä aina, mutta toisinaan se kestää kauan. Ei siksi, että se olisi vaikeaa, mutta emme ole tottuneet siihen. Siksi täytyy ponnistella oppiakseen rentoutumaan.

Tara-harjoituksessa tärkeintä on bodhisattva-motivaatio. Se syntyy, kun ymmärtää, että me luonnostamme toivomme hyvää itsellemme ja muille. Tiedämme, että tahdomme olla onnellisia, joten sama koskee muitakin. Pyrimme kehittämään tätä ominaisuutta tietoisesti. Ehkä sitä ei ole kaikilla, mutta useimmilla on. Kun tiedämme tekevämme hyvää, tiedämme myös, että elämällämme on tarkoitus. Kun teemme pahaa, jotenkin tiedämme, että elämämme on vailla todellista merkitystä. Myötätunto on luonnollista, mutta joskus ihmisistä tuntuu, että liika on liikaa. He eivät halua tulla muiden hyväksikäyttämiksi.

Myötätunto on hyvän toivomista yleisesti itselle ja muille. Kenellekään ei toivota pahaa. Tärkeää ei ole se, käyttääkö joku itseä hyväksi vai ei. Tietenkin ihmiset käyttävät hyväksi, jos voivat, mikseivät käyttäisi? Jos he voivat. He voivat yrittää, siinä ei ole mitään väärää. Emme voi odottaa, että jos itse olen hyvä, kaikki muutkin ovat. Jokaisella on omat ongelmansa: vihaa, halua, suuttumista, tietämättömyyttä, kateutta, ylpeyttä, ahneutta ja saituutta, kaikenlaista. Meillä on buddhaluonto, mutta emme ole buddhia. Buddhaluonto merkitsee mahdollisuutta muuttua hyväksi, mutta olemme samsarisia olentoja, minä ja sinä, me kaikki.

Tämä on tärkeä ymmärtää. Koska olennot ovat sellaisia, meillä on myötätuntoa ja haluamme auttaa heitä. Jos he olisivat täydellisiä, mitään ei tarvitsisi tehdä. Miksi auttaisin jotakuta täydellistä? Minun on ymmärrettävä muiden heikkoudet ja hyväksyttävä ne. Ei ole tarpeen katsella muita vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja sanoa, että jokainen on täydellinen. Minun on tehtävä se itsellenikin, minulla on ongelmia ja heikkouksia, ja se ei haittaa. Tai on siitä haittaa, mutta jostain on aloitettava. Siksi haluan muuttua.

Ellei minulla olisi ongelmia, mitä muutettavaa olisi? Kun sen ymmärtää, myötätunto on selviö: näen ongelmat ja heikkoudet ja tunnen myötätuntoa se takia. Jos joku siis tekee jotain väärin, ei juuri niin kuin haluaisin, minun ei tarvitse närkästyä. Miksi närkästyisin? Jos joku yrittää käyttää minua hyväkseen, entä sitten? Antaa hänen yrittää! Riippuu itsestäni, miten paljon annan hänen tehdä niin. Voin asettaa sille rajat, hyväksi käyttäminen ei sinänsä ole väärin. Kun näen asian näin, voin hyväksyä muiden heikkoudet ja olla vapaa. Huomaan asioita ja teen mitä voin auttaakseni.

Ellen odota liikoja, en voi kokonaan pettyä. Jos odotan, että kaikki ovat hyvin mukavia, ystävällisiä ja ihania, petyn varmasti, koska ihmiset eivät ole sellaisia, eivät voi olla. Jos ymmärrän alusta alkaen, että ihmisillä on omat ongelmansa ja heikkoutensa, en odota liikaa ja yllätyn monta kertaa iloisesti, koska ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, mukavia ja hyviä.

Ongelmilla on sijansa, kun asiat nähdään selkeästi. Muuten on liikaa odotuksia. En tiedä, pitäisikö minun puhua tästä, mutta minulla on vahva tunne, että monet länsimaalaiset… niin, kaikilla mailla on omat erityispiirteensä, varmaan Suomessakin. Ihmisten ja maiden välillä on eroja ja eri maiden lähetystöissä sen näkee hyvin selvästi. Intian lähetystössä on juuri sellaista kuin Intiassa on: täytyy täyttää kaavake, mutta kaavaketta ei ole, ja jotain puuttuu ja siellä täytyy käydä kolme kertaa, eikä henkilö, joka hoitaa asioitasi, ole aina paikalla. Saksan lähetystössä täytyy täyttää neljä kaavaketta ja tehdä kaikista papereista neljät kopiot. Amerikan lähetystöön pitää varata aika internetin kautta! Joka tapauksessa, olin sanomassa, että monilla länsimaalaisilla on huono itsetunto. Luulisin, että se johtuu odotuksista. Odottaa liikaa, pitäisi olla täydellinen ja kaunis, ja ellei ole, tuntee olevansa riittämätön. Jos sen sijaan näkee itsensä keskinkertaisena ja huomaa olevansa sitä parempi, tuntuu hyvältä. Kaikkihan on suhteellista ja jokainen on erilainen.

Puhumme tänään Tara-harjoituksesta. Se on vajrayana-harjoitus, menetelmä, jossa jumaluudella on rooli. Se koskee oman mielen kanssa työskentelyä, viisautta ja myötätuntoa. Menetelmiä on paljon ja vajrayana on yksi niistä, toisinaan sanotaan, että siinä käytetään tulosta polkuna. On eritasoisia harjoituksia. Ihminen voi harjoittaa sillä tasolla, johon hän saa yhteyden. On hyvä, että on vaihtoehtoja.

Tavallaan buddhalaisuus on hyvin monimutkaista, koska tasoja on niin monia. Siitä voi ottaa niitä aineksia, joita pitää hyödyllisinä ja jotka ymmärtää. Buddhalaisuuden harjoittajan ei tarvitse hyväksyä kaikkea, mikä buddhalaisuuteen kuuluu, voi valita sen, minkä kokee itselleen hyödylliseksi. Kun ihmiset kysyvät minulta, mikä olisi paras harjoitus juuri heille, neuvoni on, että paras harjoitus on sellainen, jonka he ymmärtävät hyvin. Ellei ymmärrä, ei osaa tehdä harjoitusta, eikä sitten tule tehneeksi sitä. Ellei harjoitusta tee, ei tule tuloksiakaan. Mutta jos harjoittaa sitä, minkä ymmärtää, sen tekee, koska tietää miten se tehdään ja sillä on vaikutuksensa.

Vajrayanan pääasia on tuloksen käyttäminen polkuna. Tara on inspiraatiomme, ihanne, ja sitten tähän liittyy vielä muutakin: yritämme visualisoida Taran. Siinä on kaksi vaihetta. Toinen niistä on Taran läsnäolon tunteminen. Esimerkiksi Tara on erittäin myötätuntoinen nainen, rajattoman myötätuntoinen kaikkia olentoja kohtaan, ja hän on yrittänyt pelastaa olentoja aioonien ajan. Myötätuntoisuuden lisäksi hän on myös viisas, puolueeton ja hänellä on voima auttaa, parantamisen voima.

Ajattelemme sitä, ja tunnemme Taran olevan läsnä edessämme. Miltä se tuntuu? Jos hän olisi siinä, se tuntuisi oikein hyvältä. Kun ajattelee täysin myötätuntoista ja viisasta henkilöä, joka on valmis auttamaan, kun siihen keskittyy – miten voisi ajatella Taraa, Buddhaa tai ketään suurta olentoa ilman noita ominaisuuksia? Siksi kuvittelemalla tällaisen olennon läsnäolon tutustuu luonnollisesti hänen ominaisuuksiinsa, ne on tunnettava itsessään jollakin tavalla. Siksi tämä todellakin kehittää omaa myötätuntoamme.

Emme visualisoi Taraa tavallisena henkilönä, vaan kaikkine hyvine ominaisuuksineen. Hän ei myöskään ole vain yksi olento, vaan kokonainen kenttä, joka sisältää Taran lisäksi kaikki historian aikana valaistuneet olennot, ikiajoista lähtien. Jumaluudet, bodhisattvat ja buddhat eivät buddhalaisuudessa tarkoita pelkästään buddhalaisia buddhia. Buddha ei edes ollut buddhalainen, hän oli ennen buddhalaisuutta. Jokainen, joka on valaistunut, täynnä viisautta ja myötätuntoa, on buddha. Ei ole mitään sellaista kuin "ainoastaan buddhalaiset". Buddhalaisilla ei ole oikeuksia buddhaan. Jokainen valaistunut olento, jolla on viisautta ja myötätuntoa, sisältyy tähän. Kun ajattelemme valaistuneita olentoja, ajattelemme heitä kaikkia. Emme tunne heitä kaikkia, mutta ajattelemme, että he ovat läsnä.

Kun tunnemme heidän läsnäolonsa, saamme heiltä paljon rakkautta, ja yleensä on niin, että jos saa rakkautta, sitä voi myös antaa. Vanhempiensa rakastamista lapsista tulee yleensä rakastavampia aikuisia, heillä on enemmän rakkautta annettavanaan. Mutta miten ottaisimme rakkautta vastaan? Joskus äiti rakastaa lasta paljon, mutta ei aina. Minusta ei ole niin tärkeää, antavatko muut rakkautta meille paljon vai eivät, tärkeämpää on, jos tunnen olevani rakastettu, sitten voi ottaa sen vastaan. Jos siis voin tuntea sen tunteen liittyen esimerkiksi Taraan, niin saan rakkautta ja voin antaa sitä edelleen ja kehittyä.

Tässä harjoituksessa emme ajattele vain rakastavaa ja myötätuntoista Taraa, vaan tunnemme myös lähimmäisenrakkautta kaikkia olentoja kohtaan. Tällainen tämä harjoitus on, visualisaatio, mielikuva, jonka luon. Näen Taran ja kaikki suuret olennot, bodhisattvat, edessäni. Tunnen heidän läsnäolonsa ja värähtelynsä. Koetan tuntea heidän siunauksensa.

Sitten tunnen kaikki olennot ympärilläni, jokaisen olennon mukaan lukien lähimmät rakkaani sekä vihamieheni, joihin en ole luonut erityisen hyvää yhteyttä, he, joihin minulla on huonot suhteet, erityisesti he ovat edessäni. Ja kaikki olennot ovat ympärillämme. Toivon heille kaikille siunausta ja kaikkea hyvää, lämpöä ja terveyttä, tunnen että se tavoittaa kaikki, ei vain itseäni ja läheisiäni, vaan jokaisen, ja tunnen, miten kaikki muuttuvat. Samalla kun tunnen näin, en voi tuntea sitä omalla kohdallani. Kuka tuntee, että kaikilla on hyvä olla? Näin harjoitan myötätuntoani ja viisauttani. En tiedä tarkkaan, mitä viisaus on, mutta olen matkalla etsimään sitä. Tämä oli vain yleinen selostus, mutta sellaista on tuloksen käyttäminen polkuna. Vajrayana-harjoitus on sellaista.

Helsinki 1.7.2004

Transkriptio ja suomennos Ani Sherab